ELÄINVIDEOT
Videot jutun lopussa

Poron sisäelinjauhe päätyi pitkäkyntiselle

Oli rauhallinen lauantai-iltapäivä. Mies lähti koirien kanssa lenkille ja minä päätin mennä nauttimaan saunan lämmöstä. Saunasta tultuani ajattelin kokeilla sisareltani saamaa Biomedin Poron sisäelinjauhetta. Menin vitamiinikaapilleni ja etsin minigrip-pussia, johon siskoni oli sitä laittanut. Myllersin koko kaapin läpikotaisin, mutta pussia ei löytynyt mistään. Ihmettelin, mihin pussi on voinut kadota keittiön yläkaapista. Hetken kuluttua mies tuli lenkiltä koirien kanssa ja ihmettelin hänellekin kadonnutta sisäelinjauhepussia. Samassa koirat ryntäsivät yläkertaan ja minä perässä. Koirat haistelivat ja kaivoivat hullun lailla yläkerran karvalankamattoa ja samalla huomasin, että kissamme Lucifer pakenee paikalta minigrip-pussi suussaan. Ryntäsin Luciferin perään ja sain pelastettua pussin kissan suusta vain todetakseni, että pussi oli revitty auki ja kaikki jauhe oli pistelty kissan pulleaan poskeen! Osa jauheesta oli tippunut matolle, jonka kimpussa koirat olivat innokkaina.

Kävi ilmi, että kissa oli haistanut sisäelinjauheen herkullisen tuoksun ja huomannut tilaisuuden koittaneen, kun ketään ei ollut paikalla todistamassa rikosta. Lucifer oli käynyt omatoimisesti avaamassa kaapin oven, jonka jälkeen se oli kurottanut tassullaan kaapin takaosaan ja saanut sieltä kynsiinsä tämän herkkua sisältävän pussin. Kaapin ovi oli avautunut vain sen verran, että pihistäminen onnistui ja kissan poistuttua oven välistä, ovi sulkeutui itsestään ja kaikki jäljet murtokeikasta peittyivät.

Tiedän tämän siksi, että demonstroin tilanteen Luciferille uudelleen ja tallensin koko tilanteen kuvina ja videoina. Sain sisareltani uuden pussin Biomedin Poron Sisäelinjauhetta, sijoitin sen samaan kaappiin ja laitoin kaikki koirat pois keittiöstä ja odotin piilossa kännykän kamera valmiina, koska Lucifer tekee siirtonsa. Sama tilanne toistui uudelleen ja rikoksen tekijä jäi kiinni!

Näin herkullista on Biomedin Poron Sisäelinjauhe kissan mielestä, joten kävin ostamassa sitä purkillisen, että pääsen myös itse kokeilemaan!

Marjo Sukeva-Hakanpää

Luciferin ryöstökeikasta keittiön kaapille osa 1

Luciferin ryöstökeikasta keittiön kaapille osa 2

Meidän akvaario