Rokotukset
ROKOTTEET JA NIIDEN VAARAT

Yhä useammat vanhemmat ovat muuttaneet suhtautumistaan rokotteisiin. Ennen oli päivän selvää, että lapselle annettiin kaikki rokotukset, joita neuvolat suosittelivat. Rokotteilla on osoitettu kuitenkin olevan vakavia ja yllättäviäkin sivuvaikutuksia, jotka ovat liitetty mm. autismiin, syöpään, allergiaan, epilepsiaan, ylivilkkauteen, ms-tautiin jne.. Tämä onkin saanut monet vanhemmat miettimään rokotteiden tarpeellisuutta.

Useimmat rokotteet ovat tehty varsin vaarattomien sairauksien välttämiseksi, jotka olisi parempi sairastaa kunnolla immunologisen järjestelmän vahvistamiseksi, jotta elimistö pystyy elämän myöhemmässä vaiheessa torjumaan vakavampia sairauksia. Pienten lasten immunologinen järjestelmä, sekä aivot ovat vielä kehittymättömiä, siksi rokotteiden mahdolliset vaikutukset näihin järjestelmiin on otettava vakavasti huomioon. Rokotteiden mahdollisesti pahin seuraus on kätkytkuolema tai pysyvä aivovaurio.

Erityisesti rokotteissa käytettävät lisäaineet ja elävät viruskannat voivat aiheuttaa vakavia ja tarpeettomia sairastumisia. Esim. heikentämisprosessin yhteydessä viruksista voi kehittyä mutaatiomuotoja, jolloin rokote muuttuu ja siitä saattaa muodostua kokonaan uusi tauti. Lisäksi rokotteiden heikennetyt virukset voivat jäädä elimistöön, ja aiheuttaa vuosia jatkuvia oireita, mm. selittämättömiä suolistovaivoja, joita on erittäin hankala enää yhdistää rokotteista johtuviksi. 

Suomessa rokotukset ovat vapaaehtoisia
Vaikka Suomessa rokotukset ovat vapaaehtoisia, käytännössä tätä tietoa ei anneta neuvoloissa lasten vanhemmille. Heiltä ei edes rokotustilanteessa kysytä, saako lapselle antaa rokotteen. Päinvastoin, jos äiti tai isä kieltää rokotteen antamisen alkaa neuvolahenkilökunnan taholta kova painostus. Siinä käytetään kaikkia mahdollisia keinoja, pelottelua, painostusta, jopa uhkailua. Vaarattomista lastentaudeista terveydenhoitaja maalaa kauhutarinoita ja kysyy heti perään, otatko sinä vastuun, jos lapsesi sairastuu vakavasti, kun häntä ei ole rokotettu.

Entä mitä tapahtuu, kun lapsesi sairastuukin rokotteesta? Vastuun kantajia ei löydy. Ensimmäinen, joka kieltää rokotteella ja lapsen sairastumisella olevan mitään yhteyttä on juuri se sama neuvolatäti, joka piikin antoi. Kaikki vanhemmat, jotka ovat joutuneet näiden asioiden eteen, ovat huomanneet kuinka yksin he ovat jääneet sairastuneiden lastensa kanssa. He saavat turhaan kysellä vastuunkantajia.

Rokottamattomat lapset terveempiä
Meillä on jo kymmenittäin perheitä, (itsemme mukaan lukien) jotka ovat muuttaneet suhtautumistaan rokotteisiin, juuri siitä syystä, että olemme alkaneet epäillä rokotteiden olevan syyllisiä lastemme terveysongelmiin. Niinpä olemme jättäneet nuoremmat lapsemme rokottamatta. Mielenkiintoista on se, että lähes kaikkien perheiden kokemukset ovat yhdenmukaisia.

Rokottamattomat lapset ovat paljon rauhallisempia, nukkuvat huomattavasti paremmin, he ovat harvemmin allergisia ja sairastelevat vähemmän. Leikki-ikään tultaessa näkyy selviä eroja kehityksessä. Rokottamattomat lapset oppivat puhumaan aikaisemmin, he ovat huomattavasti älykkäämpiä, eikä heillä ole samanlaisia käyttäytymishäiriöitä, kuin heidän rokotetuilla sisaruksillaan.

Monet vanhemmat kantavatkin nyt raskasta taakkaa sydämellään, kun he ovat huomanneet kuinka suuri ero on heidän rokotettujen ja rokottamattomien lastensa välillä. Moni miettiikin, olisivatko heidän ensimmäisetkin lapsensa terveempiä, jos heitä ei olisi rokotettu.

Me Luontais-Prismassa neuvomme asiakkaitamme ottamaan selvää puolueettomilta tahoilta rokotteiden vaaroista, ennen kuin tekevät päätöksiä rokotuksista. Neuvoloista saatavaan tietoon ei voi luottaa, sillä se on useimmiten hyvin yksipuolista ja edustaa rokotevalmistajien kantaa. Valituksia olemme saaneet erityisesti Koivulan ja Isosannan neuvoloista, joissa lasten vanhempia tai odottavia äitejä painostetaan tai pelotellaan, jos he kieltävät rokottamisen tai kertovat käyttävänsä luontaistuotekaupan valmisteita.

Tässä linkki, josta voit tulostaa rokotetodistuksen. Voit viedä sen neuvolaan allekirjoitettavaksi, jos annat rokottaa lapsesi. Neuvolahenkilökunta allekirjoittaa sen varmasti mielellään, todistaakseen lasten vanhemmille kuinka vaarattomia rokotteet ovat.

Rokotustodistus

Merja Lindström

Tässä linkki, joista löytyy tietoa rokotteista.

http://www.rokotusinfo.fi/

Takaisin rokotukset sivulle