Rokotukset
LAPSET KOEKANIINEINA ROKOTETUTKIMUKSISSA

Englantilainen lääkäri, Richard Halvorsen, piti rokotteita tarpeellisina ja turvallisina, kunnes häneltä vuonna 2000 pyydettiin artikkelia lehteen MPR-rokotteesta, jota varten hänen piti ottaa tarkempaa selkoa rokotteiden vaikutuksista. Hämmästys oli suuri, kun lääkäri huomasi, että monet rokotteet aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä. Esim. suun kautta otettava poliorokote on aiheuttanut enemmän halvaantumista kuin itse tauti. Tutkimustensa seurauksena hän julkaisi kirjan, Totuus rokotteista. Kirjassa hän mainitsee, että lapsia käytetään koekaniineina riskialttiissa ja jopa hengenvaarallisissa rokotekokeiluissa.

Suomeakin on lähiaikoina kuohuttanut nuorten keskuudessa alkaneet rokotetutkimukset. Tutkimushoitaja on kiertänyt kouluissa kertomassa papilloomavirusrokotetutkimuksesta, mutta useimmiten tilaisuudessa on enemmän annettu seksuaalivalistusta ja itse rokotteesta on saanut vain vähän tietoa. Sekin jätettiin aluksi kertomatta, että porilaisnuoret eivät suinkaan saa papilloomavirusrokotetta, vaan hepatiitti B rokotteen. Ollaanko Suomen koululaisista todellakin tekemässä lääketehtaiden koekaniineja Pekka Puskan avustuksella.

Haittavaikutuksena MS-tautia
Hepatiitti B rokote, Engerix B, on ollut markkinoilla useita vuosia, mutta edelleen sillä tehdään tutkimuksia, koska rokotteen koostumusta muutellaan. Valmistajat kertovat parantavansa rokotteen tehoa, mutta todellisuudessa rokotteesta yritetään saada turvallisempaa. Engerix B:llä on paljon haittavaikutuksia, joista ongelmallisimmiksi ovat muodostuneet erilaiset hermostovaikutukset. Tuoteselosteessakin mainitaan MS-tauti, Guillan-Barré syndrooma, Bell’s palsy (kasvohalvaus), selkäydintulehdus, hermosairaus (kosketustunnon heikkous), tuntoharha, lievä halvaus, selkäytimen poikittaistulehdus, näköhermotulehdus, kohtaukset (seizures) ja migreeni. Eniten on uutisoitu rokotteen yhteydestä MS-tautiin. Onko tämä ehkä yksi syy MS-taudin jatkuvaan lisääntymiseen?

Vauvoja kuollut hepatiitti B rokotteeseen
Huolestuttavinta on Suomessa aloitettava vauvojen hepatiitti B rokotetutkimus, johon osallistuu 1650 vauvaa, 14:tä eri paikkakunnalta. USA:ssa hepatiitti B rokotteesta sairastuneiden tai siihen kuolleiden lasten vanhemmat ovat perustaneet yhdistyksen, joka kerää tietoa rokotteen aiheuttamista haitoista ja jakaa tietoa julkisuuteen. Taudista ja sen tarttumisesta tulisi Suomessakin saada selkeää tietoa, eikä pelkkää pelottelua. Monet vanhemmat ovat täysin tietämättömiä siitä, minkälaisesta taudista oikeasti on kyse. Hepatiitti B on harvinainen, yleensä veriteitse tarttuva tauti, joka leviää lähinnä huumeenkäyttäjien, prostituoitujen, homojen ja irtosuhteita harrastavien heterojen keskuudessa. Hepatiitti B tarttuu yleensä likaisista neuloista ja suojaamattoman seksin välityksellä. Onko mitään järkeä rokottaa vastasyntyneitä lapsia näin harvinaista ja vaikeasti tarttuvaa tautia vastaan, kun rokotteen haittavaikutukset ovat niin ongelmallisia? Vauvojen ja pienten lasten hermosto on vasta kehittymässä ja hepatiitti B rokote voi vaurioittaa kehittyvää hermostoa todella vakavasti.

Papilloomavirusrokotteesta jo 11 kuolemantapausta
USA:ssa Gardasil rokotteesta on haittavaikutusrekisteriin kirjattu jo noin 3500 haittavaikutusta, mukaan lukien 11 kuolemantapausta. Rokote on ollut markkinoilla nyt reilun vuoden. 1824 tapausta on ilmoitettu tänä vuonna toukokuun 10:n ja syyskuun 7:n välisenä aikana ja näistä 341 on ollut vakavia haittoja. Raskaana olevia on rokotettu 77 ja niistä 33:lle aiheutui haittavaikutuksia, jotka vaihtelivat spontaanista keskenmenosta erilaisiin sikiövaurioihin. Gardasilin ja Suomessa rokotetutkimuksessa olevan Cervarixin pitäisi tehota 2-4 eri papilloomaviruskantaan.

Viruskantoja on yli 60 ja suurin osa niistä on haitattomia. Kanadassa monet lääketieteen edustajat vastustavat papilloomavirusrokotteita, sillä niiden tehosta syöpää vastaan ei ole mitään tietoa vielä kymmeniin vuosiin, mutta ne voivat muuttaa vaarattomat viruskannat aggressiivisiksi.

Rokotteesta voi siis olla paljon enemmän haittaa kuin hyötyä. Paras tapa estää viruksen aiheuttamaa syöpää on käydä säännöllisesti PAPA-kokeissa ja testit tulisi aloittaa heti kun seksuaalielämä käynnistyy. Huolehtimalla hyvästä immuunipuolustuksesta, johon tärkeänä osana kuuluu limakalvojen hyvä kunto, pystytään estämään monet virustartunnat. Kondomin käyttö on aina myös erittäin tärkeää.

Rokotekokeilujen luvattu maa
Dosentti Matti Lehtisen mielestä Suomi on ihanteellinen rokotuksen tutkimusmaa, koska suomalaiset ovat halukkaita osallistumaan näihin tutkimuksiin. Saksassa, Ranskassa ja Englannissa rokotetutkimukset eivät onnistu, sillä siellä ihmiset ovat huomattavasti valistuneempia rokotteiden aiheuttamista haitoista. Suomalaistenkin olisi aika avata silmänsä ja ottaa asioista selvää monelta eri taholta, eikä luottaa lääkefirmojen massiivimarkkinointiin.

Aikuinen voi omasta puolestaan tehdä mitä ratkaisuja haluaa, mutta lapsien käyttö rokotteiden koekaniineina on todella järkyttävää. Calmette-rokotekin aiheutti todella paljon ongelmia, mutta vasta kuolemantapauksien jälkeen rokote vihdoin vedettiin Suomen markkinoilta. Kuinka monen lapsen pitää sairastua tai kuolla, ennen kuin papilloomavirusrokote sekä hepatiitti B rokote vedetään markkinoilta? Lääketieteen omia julkaisuja ja tilastoja tutkimalla selviää, kuinka paljon haittoja rokotteet ovat vuosikymmenien aikana aiheuttaneet. Tilastoja tarkemmin tutkiessa selviää myös, että taudit olivat häviämässä jo ennen joukkorokotusten alkamista. Silti virallinen taho hehkuttaa, kuinka taudit ovat muka hävinneet rokotteiden ansiosta.

Syy tautien häviämiseen on parantunut hygienia, eivät rokotteet. Hygienian merkitys voidaan huomata hyvin erilaisten luonnonkatastrofien yhteydessä. Kattavasta rokoteohjelmasta huolimatta erilaiset tartuntataudit lisääntyvät räjähdysmäisesti, kun viemäristö ei toimi ja puhdasta vettä ei saada.

Sanonta kuuluu, että tieto lisää tuskaa, mutta monissa asioissa tieto myös pelastaa. Hyvä paikka alkaa tutkia rokotteiden todellisia vaikutuksia on www.rokotusinfo.fi. Suomenkielisiä kirjoja on Yves Delatten Rokotukset sekä Viera Scheibnerin kirja Rokotukset.

Marjo Sukeva

Takaisin rokotukset sivulle