Eläinten hoito
Tässä otteita Itsehoito-oppaan hoitokokemuksista


HARJAKOIRAN KASVAIN
Lokakuun ensimmäinen päivä 2004 omistaja huomaa patin yhdeksänvuotiaan harjakoiran kainalossa. Patti on reilun mantelin kokoinen ja se on kasvanut siihen pienen ajan kuluessa. Patti todetaan kasvaimeksi ja suositellaan leikkausta. Omistaja haluaa kuitenkin kokeilla luonnonmukaista hoitoa. Aloitamme koiralle Arginiini aminohappovalmisteen sekä homeopaattisten tippojen antamisen. Koira on syönyt riisipohjaista kotiruokaa sekä luonnonmukaista monivitamiinivalmistetta, joita jatketaan normaalisti. Kahden viikon kuluttua patti on pienentynyt puolella ja koira on huomattavasti pirteämpi. Hoitoa jatketaan ja kuukauden kuluttua patti on hävinnyt kokonaan, mutta homeopaattista valmistetta jatketaan vielä muutama viikko. Omistaja vaihtaa ruoan pysyvästi raakaravintoon ja jatkaa Arginiinin antamista 2 x viikossa. Hoidosta on nyt kulunut vuosi, kasvain on pysynyt poissa ja koira on erittäin hyvässä kunnossa.

PAIMENKOIRAN VANHUUDENVAIVAT
Kaksitoistavuotias paimenkoirauros, joka on ollut aina leikkisä ja jolle ruoka on maistunut erittäin hyvin, on muuttunut apaattiseksi ja syömättömäksi. Koira juo paljon, eikä pääse kunnolla liikkumaan. Eläinlääkäri toteaa, ettei koirassa ole mitään vikaa. Omistaja tulee liikkeeseemme hakemaan apua ja aloitamme hoidon tukemalla munuaisten toimintaa, joka vanhoilla koirilla usein heikentyy iän myötä. Aluksi koira pidetään muutaman päivän nestepaastolla, jonka jälkeen koiralta jätetään valmisruoat pois ja aloitetaan kotitekoinen munuaisruokavalio sekä munuaisten toimintaa tukeva homeopaattinen valmiste tiheällä annostuksella. Lisäksi annamme muutamia yksittäisaineita ja koira piristyy vuorokaudessa huomattavasti. Ruokahalu palautuu ja ruokinta aloitetaan tummalla riisillä ja piimällä, lisäksi annamme L-Tyrosine aminohappovalmistetta viikon ajan. Koira on huomattavasti pirteämpi, syö oikein hyvin ja juo normaalisti. Liikunta on edelleen heikkoa, koiran takapää pettää pitempään käveltäessä. Koiralla on ollut jo vuosia nivelvaivoja, mutta nyt tilanne on pahentunut huomattavasti, joten aloitamme Fortodol- valmisteen käytön.
Alkuannostelu on 2 kpl 2 x päivässä ja vaivat helpottuvat muutamassa päivässä. Kotitekoista ruokavaliota jatketaan osittain raakaravintona sekä annetaan luonnonmukaista monivitamiinilisää ja homeopaattista valmistetta säännöllisesti. Fortodolia annostellaan jatkossa 1 kpl 1-2 x päivässä. Muutama viikko hoidon aloituksesta koira on ollut taas oma iloinen itsensä.

KORVATULEHDUS
Saksanpaimenkoira Timi kärsi korvatulehduksesta, johon aloitettiin homeopaattinen hoito. Timi vastusti kaikenlaista lääkitystä. Niinpä lääkkeiden antaminen oli hankalaa. Kun Timi oli saanut muutaman kerran homeopaattisia valmisteita ja vaiva alkoi helpottaa, Timi muutti käsityksensä lääkityksestä ja alkoi saapua keittiöön jo hyvissä ajoin ennen kuin lääke piti antaa. Vaivan parannuttua lääkitys lopetettiin, mutta Timi saapui vielä monena päivänä keittiöön istuskelemaan ja odottamaan lääkkeen antamista.

NIVELONGELMAT
Vanhempieni kymmenvuotias Colliekoira Rocky alkoi kärsiä nivelvaivoista. Rocky ei pystynyt nousemaan enää portaita kunnolla. Rockylle aloitettiin Bioteekin Piimaa-C:n antaminen, jo viikon kuluttua rappujen nousu onnistui vaivatta. Piimaa-C piristi Rockya muutenkin niin, että äitini uhkasi lopettaa Piimaan käytön, koska narttukoirien perässä juokseminen onnistui taas vanhaan malliin. Syksyllä 2000 Rockyn (nyt 12 v.) nivelissä alkoi taas tuntua kankeutta. Aloimme Piimaan lisäksi antaa Zinaxin mild-kapseleita ja muutamassa päivässä nivelet notkistuivat jälleen. Rocky saa säännöllisesti myös Geriaforce ja Crataegus tippoja sekä tarvittaessa homeopaattisia valmisteita.

MUNIMISONGELMIA

Kanalla oli munimisongelmia. Annos Pulsatilla D200 korjasi tilanteen nopeasti.

LUMELÄÄKETTÄ
Tanskandogit Aimo ja Maija ovat kokeneita homeopatian käyttäjiä, mutta ongelmia ilmenee, jos vain Aimoa lääkitään. Maija ei näet suostu poistumaan keittiöstä, ellei saa omaa lääkeannostaan. Tilanne oli ratkaistava jotenkin, ja Maijan emäntä päätyi lumelääkitykseen. Aina kun Aimo saa lääkettä, niin Maijalle annetaan ruiskullinen vettä. Ainakin toistaiseksi lumelääkitys on pitänyt Maijan tyytyväisenä. Aimo ja Maija ovat saaneet paljon apua homeopaattisista valmisteista. Aimo; suurentuneeseen eturauhaseen ja yliseksuaalisuuteen. Maija; puolestaan juoksuongelmiin ja jalkojen virheasentoon.

LISÄÄ MAITOA
Lehmä Luna oli juuri poikinut, mutta maidontuotanto ei lähtenyt käyntiin, maitoa saatiin vain 1 dl lypsykerta. Lunalle aloitettiin homeopaattinen hoito. Seuraavana päivänä maitoa tuli jo 15 litraa.

ETURAUHASVAIVA
14-vuotias uroskoira Tassu kärsi eturauhasvaivasta, josta seurasi virtsanpidätys- ongelmia. Tassun isäntä oli kuullut homeopaattisesta valmisteesta, joista saattaisi olla apua. Niinpä Tassulle aloitettiin valmisteen antaminen 2 kpl 3 x päivässä. Vaiva alkoi helpottaa jo muutamassa päivässä. Näin Tassu pääsi ikävästä ongelmasta ja sai lisää elinvuosia.

LIIKAA SUOLAA
Sisareni Marjon iguanalisko Felix sai vahingossa suolattuja katkarapuja, minkä seurauksena se jähmettyi paikalleen kuin suolapatsas. Felix oli ollut jo yli vuorokauden täysin liikkumatta, kun sisareni soitti huolestuneena ja kysyi neuvoa. Tiedustelin oliko sisarellani homeopaattisena valmisteena Natrium chloridia. Häneltä löytyi kyseistä valmistetta D12 potenssilla. Pyysin häntä antamaan Felixille 2 kpl ja soittamaan, oliko hoito tehonnut. Kymmenen minuutin kuluttua puhelin soi ja sisareni kertoi, että viidessä minuutissa Felix alkoi liikkua normaalisti.
Lääke, jota Felix sai oli potensoitua ruokasuolaa eli samaa ainetta, joka isona annok-sena oli aiheuttanut kyseisen ongelman. Näin se homeopaattisena laimennoksena paransi Felixin

MUNUAISONGELMA
8-vuotias kissa Mirri kärsi munuaisvaivoista, minkä vuoksi yleiskunto oli heikko ja turkki huonokuntoinen. Mirrille valittiin vaivaan sopiva homeopaattinen valmiste D12 potenssilla, jota annettiin 2 kpl 1 x pv. Kuukauden hoidon jälkeen Mirrin vointi oli kohentunut huomattavasti. Painoa oli tullut lähes kilo lisää ja turkki oli kiiltävä ja hyväkuntoinen. Jatkohoitona annettiin vielä samaa ainetta D30 potenssilla, 2 kpl 2 x viikossa, kuukauden ajan.

RIPULI PARANI

2 kk ikäinen vasikka oli kärsinyt ripulista lähes kaksi viikkoa, tilanne alkoi olla jo toivoton. Aloitimme Veratrum album D12 lääkityksen 8 kpl 2 x päivässä, joka toi nopeasti avun vaivaan.

ANAALIRAUHASTULEHDUKSET PARANI
Karkeakarvainen saksanseisoja 11-vuotias Henri kärsi toistuvista anaalirauhasten tulehduksista. Tulehdus parani aina antibioottikuurilla, mutta uusi pian kuurin loputtua. Syksyllä 2000 päätettiin Henrille kokeilla homeopaattista valmistetta. (Valmiste oli sama, jolla Henrin emäntä on saanut poskiontelovaivansa kuriin.) Kuuri kesti 7-päivää. Tämän yhden homeopaattisen hoitokerran jälkeen Henrillä ei ole ollut yhtään anaalirauhastulehdusta. Henri saa myös Pii-Pet valmistetta yhden tabletin päivässä.

VIRTSANPIDÄTYS ONGELMA
Staffinarttukoira sai virtsanpidätysongelmia kohdunpoistoleikkauksen jälkeen. Homeopaattisena lääkityksenä annettiin aluksi Staphisagria D12, 3 kpl 1 x päivässä 2 viikkoa ja jatkoksi Staphisagria D30 3 kpl 2 x viikossa 1½ kuukautta, tällä hoidolla vaiva parani täysin.

IHOTTUMA PARANI
Labradorinnoutaja Eetu oli kärsinyt jo vuosia pahasta furunkuloosi-ihottumasta. Eetulle aloitettiin Hepar sulfur D30 kuuri 5 kpl 1 x päivässä, sekä Pii-Pet 2 kpl 1 x päivässä. Kahden viikon kuluttua iho oli lähes terve. Jatkoimme hoitoa vielä kuukauden, antamalla Hepar sulfur D30 5 kpl 2 x viikossa (ma-pe) tämän jälkeen Hepar sulfur lääkitys lopetettiin. Nykyisin Eetu saa Pii-Pet valmistetta säännöllisesti 2 tablettia päivässä, ja jos ihottuma antaa merkkejä itsestään, niin Eetulle annetaan 1½ kuukauden Hepar sulfur D30 kuuri, jolla ihottuma pysyy taas useita kuukausia poissa.

LISÄÄ VAUHTIA
Sisareni Marjo käytti omalla ibizanbodenco-koirallaan Cecarilla Crataegus orapihlajauutetta kilpailutilanteissa antamalla 30-40 tippaa uutetta 5-10 min. ennen starttia. Cecar voitti useita rata- ja maastomestaruus kilpailuja vuosien varrella. Olipa Cecar vielä kansainvälinen muotovaliokin. Olisipa mielenkiintoista kokeilla, olisivatko tulokset yhtä hyviä ravihevosilla.

Takaisin eläinten hoito sivulle