Olen vuonna 1979 syntynyt nainen. Sain noin 10 vuoden taistelun ja epätietoisuuden jälkeen viimein tietää sairastavani lisämunuaisten uupumusta sekä kilpirauhasen T3-ongelmaa.

Noin 10-vuotta sitten elämäntilanteeni oli hyvin stressaava, ajoin itseni todella uuvuksiin. Stressi pitkittyi, kunnes olin niin huonossa kunnossa, etten selvinnyt enää normaalista elämästä. Itkin taukoamatta ja sain paniikkikohtauksia. Nukuin yössä enintään kolme tuntia, lopun aikaa vuorokaudesta vain itkin ja tunsin kuolevani. Useat eri lääkärit diagnosoivat minulle pahan masennuksen, minulle määrättiin ja syötettiin masennuslääkkeitä ja kun ne eivät tehonneet, vaihdettiin vain lääkkeen merkkiä ja annostusta.

Masennuslääkkeet eivät auttaneet
Vuoden jälkeen lopetin masennuslääkkeet, koska niistä ei ollut minulle mitään apua. Vuosien aikana turruin kivulle ja pahalle ololle. Elämäni oli jatkuvaa taistelua ja lääkärit saivat iskostettua päähäni, että vika on "korvien välissä" ja ylireagoin ja luulen sairastavani jotain, vaikka mikään ei ole vikana. Lähipiirini, vaikka sitä eivät varmasti tarkoittaneet, saivat syyllisyyden minulle pintaan. Kun aina kaikki oli huonosti, minun kuuluisi olla onnellinen siitä mitä minulla on. Vian täytyi olla asenteessani, minun pitäisi alkaa ajattelemaan positiivisemmin kaikesta. Miten pystyisin ajattelemaan positiivisemmin asioista, kun aamuisin sängystä ylös pääseminen vei kaiken voiman mitä käytettävissä oli. Tiesin, etten koskaan voisi tappaa itseäni, mutta joka päivä toivoin, että jollain tavalla vain kuolisin pois.

Koitti päivä, jota en koskaan uskonut tulevan
Sain tuttavaltani lääkärin nimen, joka ehkä pystyisi auttamaan minua. Olin todella skeptinen asian suhteen, mutta menin vastaanotolle, sillä mitä menetettävää minulla olisi. Tuo lääkärin vastaanotto käänsi koko elämäni suunnan. Minulle tehtiin laajat tutkimukset kilpirauhasesta ja lisämunuaisista, jotka analysoitiin ulkomailla. Tulokset osoittivat, että kärsin kilpirauhasen ja lisämunuaisten vajaatoiminnasta.

En ollutkaan luulosairas
Lisämunuaiseni olivat täysin uupuneet pitkittyneen stressin seurauksena ja sitä myötä myöskään kilpirauhaseni ei enää toiminut kunnolla. Ei siis ihme, että minulla oli huono olla. Totta kai minulle oli tehty vuosien varrella useastikin kilpirauhastutkimuksia, mutta arvoni olivat aina "normaalit". Ongelmani olikin siinä, että elimistöni ei kyennyt muuttamaan T4-hormonia aktiiviseksi T3-hormoniksi ja minulla oli liikaa käänteistä (rT3) T3-hormonia. Tätä ongelmaa ei Suomessa virallisesti pidetä edes sairautena. Se ei ole mukamas mikään ongelma.

Vihdoin oikeat lääkkeet
Hoito aloitettiin hydrokortisonilla, jotta uupuneet lisämunuaiseni saivat levätä ja aikaa toipua. Kahden viikon kuluttua huomasin itsessäni selvän muutoksen. En itkenyt enää tauotta, jaksoin olla ylhäälläkin useampia tunteja. Tämän jälkeen mukaan otettiin Liothyronin T3-lääke. Noin kuukausi Liothyronin lääkityksen aloituksesta, en ollut uskoa oloani. Aloin olla se sama ihminen, mikä olin ollut joskus 10 vuotta sitten. Minulla oli energiaa, ajatukseni olivat kirkkaammat, elämä näytti paljon aurinkoisemmalta. En voinut uskoa, että elämä voi tuntua näin hyvältä.

Neljän vuoden jälkeen, olen voinut jättää hydrokortisonin pois. Lisämunuaiseni toimivat nyt omillaan, saatuaan aikaa levähtää. Oikein valituilla ravintolisillä on ollut myös tärkeä rooli toipumisessani. Liothyronin lääkitystä tuskin voin jättää pois, mutta annostusta olen voinut pienentää 20 mcg/vrk ja sillä oloni pysyy normaalina.

Ainoa ongelmani tällä hetkellä on, että hoitava lääkärini ei saa Valviran toimien seurauksena enää kirjoittaa T3-lääkettä. Mistä saan jatkossa tarvitsemani lääkkeen? Lääkkeen, minkä avulla olen saanut elämäni takaisin. Nyt mietin ulkomaanmatkaa lääkitykseni turvaamiseksi.

Takaisin arkisto sivulle