Luontaistuotteet
ASIAKASPALAUTTEITA LUONTAISTUOTTEISTA

Homeoireet katosivat
Naishenkilö, joka työskentelee homeen saastuttamassa työpaikassa, sai avun Nasaleze nenäsumutteesta. Nasaleze on hienojakoinen selluloosajauhe, joka tekee nenän limakalvon pinnalle suojaavan geelikalvon, jolloin haitalliset aineet eivät pääse imeytymään hengitysteistä elimistöön. ”Laitan Nasaleze suihkeet molempiin sieraimiin aamulla ennen työhön menoa ja oireet ovat hävinneet lähes kokonaan. Olen säästynyt myös Nasalezen ansiosta työpaikalla riehuvalta syysflunssalta.”

Sokeriarvot tasaantuivat
61-vuotiaalla Marketalla verensokeriarvot olivat olleet koholla jo pitkään. Vuoden verran lääkäri oli vaatinut lääkityksen aloittamista, koska arvot olivat usein 10-12 välillä. Marketta kuitenkin kieltäytyi toistuvasti lääkkeistä ja pyrki löytämään luonnonmukaisen ratkaisun. Hän kokeili useita valmisteita jotka oli tarkoitettu verensokerin laskuun, mutta ne eivät tuottaneet tulosta. Kesän lopulla lääkäri ilmoitti, että marraskuussa olisi lääkitys aloitettava, jos sokerit ovat edelleen koholla. Tilanne oli sikäli huolestuttava sillä Marketan äiti oli kuollut diabeteksen aiheuttamiin komplikaatioihin 66-vuotiaana, hän oli mm. sokeutunut ja molemmat jalat oli amputoitu.
Sitten Marketan tytär Heidi toi äidilleen hiljan markkinoille tulleen Diacaps valmisteen. Diacapsin aloittamisen jälkeen tapahtui suuri muutos. Verensokeri alkoi muutamassa päivässä tasaantua ja on nyt pysynyt lähes 3-kuukautta 5-7 välillä. Diacapsilla on ollut myös muita positiivisia vaikutuksia. Unentarve ja nälän tunne ovat vähentyneet ja olo on muutenkin pirteämpi. Merkillepantavaa on myös se, että iho on tullut huomattavasti sileämmäksi ja nuorekkaammaksi.

Unettomuuteen apu
Kymmeniä vuosia vahvoja lääkärin määräämiä unilääkkeitä käyttänyt nainen löysi avun Vogelin Passifloora (kärsimyskukka) uutteesta. Olin aikaisemmin kokeillut muita unettomuuteen tarkoitettuja luonnonaineita, mutta minua ne eivät auttaneet. Noin vuosi sitten kokeilin ystävän neuvosta Passifloora valmistetta, sen jälkeen en ole enää unilääkkeitä tarvinnut.

Evertin allergiat helpottivat
Yksivuotias Evert oli vauvasta asti pahasti allerginen, hänellä oli vain viisi ruoka-ainetta joita hän pystyi syömää. Ihottumaa oli taipeissa ja pitkin kehoa, vatsa oli kuin ilmapallo ja ulosteessa oli imelä haju. Evertin nukkuminen oli myös rauhatonta, hän itkeskeli ja heräili useasti yöllä. Syksyllä 2006 Ranskalainen biologi Yves Delatte luennoi Luontaislääkintäkeskuksessa suoliston merkityksestä terveydelle. Delatte antoi hoito-ohjeet Evertin äidille Biolatte tuotteilla. Jo kahdessa viikossa Evert alkoi nukkua koko yön. 2-kuukaudessa vatsavaivat olivat poissa. Keväällä 2007 ruokavaliota alettiin laajentaa ja kesällä 2007 lähes kaikki ruoka-aine allergiat olivat poissa. Yves Delatte luennoi to 8.11. klo 12 ja 17 vatsa- ja suolistovaivojen hoidosta.

Apua hermokipuihin
Turkulainen lääkäriasema määrää potilailleen Benfotiamiini valmistetta erilaisiin hermokipuihin. Benfotiamiinin vaikutus on ollut tehokasta ja hämmästyttävän nopeaa. Erityisesti diabeetikot ovat saaneet siitä apua. Benfotiamiini (rasvahakuinen B1-vitamiini) on paljon tehokkaampi ja turvallisempi kuin tavallinen vesiliukoinen B1-vitamiini eli tiamiini. Suun kautta nautittu benfotiamiini nostaa veren ja kudosten tiamiinipitoisuutta paljon enemmän kuin vesiliukoinen tiamiini. Benfotiamiinin ylivoimaisuus (perinteiseen B1-vitamiinin nähden) perustuu sen kykyyn tunkeutua rasvoista muodostuneisiin solukalvoihin.

Vatsavaivat helpotti
Nainen joka oli kärsinyt vuosikausia vatsan turvotuksesta ja huonosta suolentoiminnasta, sai avun muutamassa päivässä Biolatte entsyymeillä ja Havital kuituvalmisteella.

Takaisin luontaistuotteet sivulle

     
 
Blogi