Arkisto :: 2017
TUTKIMUKSIA LYHYESTI

Männyn yhdisteistä apua syövän hoitoon ja torjuntaan
Männyn biokemikaalit saattavat tulevaisuudessa olla syöpien hoito- ja torjuntakeino sekä vähentää lihavuuden haittoja. Lauri Polari osoittaa Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa havupuista eristettyjen yhdisteiden olevan mahdollisesti hyödynnettävissä yleisten sairauksien kuten eturauhassyövän torjunnassa.

– Tulostemme mukaan männyn sisäoksasta eristetyt polyfenolit hidastivat syöpäsolujen kasvua estämällä niiden jakautumista ja herkistämällä niitä apoptoosille eli ohjelmoidulle solukuolemalle. Männyn sisäoksauute osoittautui eläinkokeissa hyvin siedetyksi ja sen sisältämät polyfenolit kuten pinosylviinit ja lignaanit imeytyivät ruuansulatuksessa nopeasti. Päivittäinen annos männyn sisäoksauutetta hidasti myös eturauhassyövän kasvua, Polari sanoo.

Polarin mukaan havupuut ovat hyviä polyfenolien lähteitä, koska varsinkin niiden sisäoksissa fenolisten yhdisteiden pitoisuudet ovat erittäin korkeita. – Ravintoon sekoitettu männyn sisäoksauute alensi matala-asteista lihavuuden aiheuttamaa tulehdusta rasvakudoksessa. Samalla väheni myös tulehduksen stimuloima aromataasigeenin ilmeneminen siirtogeenisissä hiirissä. Näillä havainnoilla voi olla vaikutusta lihavuuden haittojen, kuten hormonaalisten syöpien ja miesten testosteronivajeen ehkäisyssä, Polari sanoo.

Polari kertoo, että rakenteeltaan samankaltaisia molekyylejä kuin havupuiden yhdisteet, esiintyy runsaasti myös terveellisenä pidetyssä ruokavaliossa. Esimerkkeinä hän mainitsee polyfenolit marjoissa, rypäleissä, ja pellavan siemenissä.

Turun yliopiston tiedote 8.5.2015

 

Probiootit ja hampaiden karies
Hampaiden reikiintymisen aiheuttaa syljen mutans streptokki –bakteeri yhdessä ravinnon sokereiden kanssa. Twetman on osoittanut tutkimusryhmänsä kanssa, että lactobacillusta sisältävillä probiooteilla on karieksen vastaisia ominaisuuksia ja ne pystyivät estämän mutans streptokokki kantojen haittoja hampaissa.

www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19479452

 

Omega-6 -sarjan gammalinoleenihappo (GLA) estää syöpää
Menendez osoitti tutkimusryhmänsä kanssa GLA:n vaikutuksia Her-2 / neu (erbB-2) onkogeenin ilmentymiseen, joka on mukana lukuisten ihmisen syöpätapausten kehittymisessä. Virtaussytometriset ja immunoblottaus analyysit osoittivat, että GLA-hoito vähensi olennaisesti Her-2 / neu-proteiinitasoja Her-2 / neu-yliekspressoivissa solulinjoissa BT-474, SK-Br3 ja MDA-MB-453 (rintasyöpä), SK- OV3 (munasarjasyöpä) ja NCI-N87 (gastrointestinaalinen tuumori). GLA-hoito johti Her-2 / neu-promoottoriaktiivisuuden dramaattiseen vähenemiseen. Nämä tutkimustulokset puoltavat GLA:n käyttöä näiden syöpien hoidossa tai ennaltaehkäisyssä.

www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16264182

 

Ubikinoni CoQ10 ja NADH kroonisen
väsymysoireyhtymän (CFS) hoidossa
CFS on krooninen ja erittäin heikentävä sairaus, jolle on ominaista pitkäaikainen väsymys ja useat diagnosoimattomat oireet. Tulehdus, oksidatiivinen stressi, mitokondrioiden toimintahäiriö ja CoQ10-puute on hyvin dokumentoitu CFS potilailla. Castro-Marrero suoritti tutkimusryhmänsä kanssa 8-viikon satunnaistetun, lumekontrolloidun kaksoissokkotutkimuksen, jossa arvioitiin suun kautta annettavan CoQ10: n (200 mg / vrk) ja NADH:n (nikotiiniamidiadeniinidinukleotidi) (20 mg / vrk) ravintolisien vaikutusta 73:lla CFS-potilaalla. Tutkimus vahvisti, että suun kautta annettu CoQ10 ja NADH-lisäravinteet voivat antaa potentiaalisia terapeuttisia hyötyjä kroonisesta väsymysoireyhtymästä kärsiville potilaille.

www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4346380/

 

Seleenin puute estää T4-kilpirauhashormonin
muuntumista T3-hormoniksi
Lin ja muut ovat osoittaneet tutkimuksessaan, että seleenin puutos estää T4:n muuttumista T3:ksi ja pienentää kilpirauhashormonien ja tärkeiden metabolisten entsyymien tasoja (Dio1:n, Dio2:n ja Dio3:n) eläintutkimuksessa. Tässä tutkimuksessa esitetyt tiedot auttavat ymmärtämään seleenin roolia kilpirauhasen toiminnassa.

www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25129137

 

Seleeni vähentää homeiden
aiheuttamaa AFB1 immunotoksisuutta

Aflatoksiini B1 (AFB1) on homesienten tuottama terveydelle haitallinen mykotoksiini. Monet homesienet erittävät aflatoksiineja. Niistä merkittävimpiä ovat Aspergillus-suvun homeet, jota tavataan usein homeen saastuttamissa rakennuksissa. Aflatoksiinia on myös viineissä ja viljoissa, erityisesti sateisina syksyinä. AFB1 on erittäin voimakas maksasyöpää aiheuttava aine, mutta koe-eläimillä se voi aiheuttaa syöpää monissa muissakin elimissä. Hao ja muut tutkijat havaitsivat seleenin vähentävän AFB1:n immunotoksisuutta parantamalla glutationin (katso s.4. glutationin vaikutuksia) peroksidaasi-1: n ja seleeniproteiini S ilmentymistä primäärisissä sian pernan valkosoluissa (splenocytes). Tämä tutkimus viittaa siihen, että orgaaninen seleeni on lupaava aine ihmisten ja eläinten suojelemiseksi AFB1: n aiheuttamaa myrkyllisyyttä vastaan.

www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26806088

 

Rasvahapoilla GLA, EPA ja DHA vaikutusta lasten ADHD oireisiin
Attention Deficit Hyperactivity Disorder (ADHD) on tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriö, joka heikentää toimintakykyä ja oppimista sekä vaikeuttaa vuorovaikutussuhteita. Tämä julkaisu arvioi gammalinoleenihapon (GLA), eikosapentaeenihapon (EPA) sekä dokosaheksaeenihapon (DHA) roolia ADHD:n hoidossa. Tutkimuksessa oli 1 514 ADHD-lasta ja nuorta, jotka saivat omega-3 EPA ja DHA sekä omega-6 GLA valmistetta tai lumelääkettä (vaikuttamaton aine). Tutkimusyhteenvetona todetaan, vaikka tavanomaisilla lääkkeillä on rooli ADHD-oireiden hoidossa, uudet kliinisesti tutkimukset osoittavat, että täydennys omega-3/6-rasvahapoilla tarjoaa lupaavan lisäterapian, jolla voidaan alentaa psyykenlääkkeiden käyttöä. Näyttää myös siltä, että vanhemmat etsivät lapsille täydentäviä hoitoja perinteisten hoitojen rinnalle.

www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5603098/

 

Pycnogenol® tehokas peräpukamien hoidossa
Belcaron tutkijaryhmä suoritti plasebokontrolloidun satunnaistetun tutkimuksen Pycnogenol® ravintolisällä ulkoisista peräpukamista kärsivillä potilailla. Merkittävin oire oli peräpukamien verenvuoto, joka oli täysin poissa 7 päivän kuluessa kaikilta niiltä potilailla joita hoidettiin Pycnogenolilla sekä 14 päivän seurannan aikana. Tämä tutkimus osoitti, että Pycnogenol on tehokas lievittämään ulkoisten peräpukamien aiheuttamia oireita ja lopettamaan niiden aiheuttaman verenvuodon. Belcaron tutki myös naisilla raskauden aiheuttamia peräpukamia. Tutkimuksen yhteenvetona todettiin, että Pycnogenol-hoito raskauden jälkeen vaikutti positiivisesti raskauden aiheuttamiin peräpukamiin.

www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20041428 ja www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24569406

 

Laktoferriinistä apua aknen hoidossa Akne on kiusallinen jopa elämää invalidisoiva ongelma. Aknen käyttöön tarkoitetut lääkkeet aiheuttavat paljon haittavaikutuksia, osa niistä on jopa hengenvaarallisia. Useat tutkimukset vahvistavat laktoferriinin hyvät ominaisuudet aknen (acne vulgaris) hoidossa. Hoidon vaikutukset alkavat näkyvät jo muutamassa viikossa.

www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21303195

www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20692602

www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28369875