Arkisto :: 2011
PEKAN VATSAVAIVOILLE LÖYTYI SYY

Pekka on 14 -vuotias. Hän on kärsinyt erilaisista vatsaoireista koko elämänsä. Juhannuksena 2007 alkoivat aika rajut vatsaoireet, joihin liittyi myös päänkipua ja kurkkukipua. Vatsaoireita, päänkipua ja kurkkukipua on vuosien kuluessa ollut viikoittain, ja useasti Pekka on joutunut olemaan pois koulusta. Viime vuoden (2010) syksystä tämän vuoden maaliskuuhun mennessä poissaolopäiviä koulusta oli enemmän kuin läsnäolopäiviä. Huhtikuun alusta Pekka ei enää päässyt menemään kouluun, sillä vatsa toimi niin useasti, että vessan vierestä ei voinut lähteä pois.

Jo muutaman kuukauden ikäisestä lähtien olen kuljettanut Pekkaa eri lääkäreillä vatsaoireiden takia. Noin viiden vuoden iässä olen hakenut Pekan kesken hoitopäivän kovien vatsakipujen vuoksi ja vienyt lääkäriin. Pekka ei kyennyt kävelemään kipujen vuoksi, joten kannoin häntä. Hän pyörtyi kivusta käsivarsilleni. Heti paikan päällä ja myöhemmin sairaalassa tehtiin erilaisia kokeita, muun muassa vatsa tutkittiin ultralla, mutta mitään ei löytynyt. Alakoulussa Pekka oli levoton. Oireet jatkuivat ja lisääntyivät. Tuli tappeluita kavereiden kanssa ja sen seurauksena jälki-istuntoja. Opettajan mielestä Pekan olisi pitänyt mennä psykiatrisiin tutkimuksiin, jotta selviäisi olisiko Pekalla jokin sairaus tai oireyhtymä. Itselläni oli aivan erilainen kuva Pekan käyttäytymisestä. Hän oli kotona pääsääntöisesti ystävällinen ja kohtelias. Hän jutteli ihmisten kanssa ja tuli heidän kanssaan toimeen. Kaverisuhteet kotona oltaessa näyttäytyivät aivan normaalina. Olin todella ymmälläni. Kävi ilmi, että Pekkaa kiusattiin koulussa. Samaan aikaan erilaiset kivut voimistuivat niin paljon, että otin yhteyttä sairaalan lääkäriin. Sairaalan lääkärille Pekka kertoi koulukiusaamisesta. Tästä saatiin syyvatsa- ja päänsärylle. Menimme perheneuvolaan keskustelemaan ja kävimme siellä jonkin aikaa, mutta mitään erityistä Pekan tilanteesta ei tullut ilmi.

Vatsaoireet jatkuvat
Oireet jatkuivat ja otin monia kertoja yhteyttä sairaalan lääkäreihin ja pyysi, että Pekkaa tutkittaisiin. Vatsaoireiden lisäksi oli ilmaantunut muita epämääräisiä sairauksia, pälvikaljua ja aftoja suuhun. Pekalle tehtiin tähystykset: diagnoosina ärtynyt paksusuoli ja lievä refluksvaiva. Lääkäri näytti minulle kuvaa tähystetystä suolistosta ja sanoi, että suolistosta löytyi kohoumia sellaisesta paikasta mistä niitä ei pitäisi löytyä: "Emme tiedä mitä ne ovat, mutta eivät ne ole vaarallisia". Muistan silloin ajatelleeni, että eikö niitä pitäisi tutkia. Lääkkeeksi Pekka sai mahahappoa lievittäviä lääkkeitä. Lääkärit totesivat, että ärtynyt paksusuoli on hankala, mutta sen kanssa voi elää. Oireet kuitenkin jatkuivat mahahappolääkkeistä huolimatta. Kävin Pekan kanssa vielä muutaman kerran lääkärissä ja pyysin kokeita, mutta lääkäri totesi, että Pekka on psyykkisesti huonossa kunnossa.

En millään voinut jakaa lääkäreiden mielipidettä ja kerroinkin sen heille. Kysyin heiltä, että voisiko kipujen ja oireiden taustalla olla jokin sellainen syy, jota ei vielä osata etsiä tai ei ole välineitä sen löytämiseksi. Yritin selittää ja perustella asiaa oman kokemukseni näkökulmasta. Lopuksi minut äitinä nähtiin Pekan paranemisen esteeksi, kun en uskonut lääkäreiden sanaa. Tämän jälkeen emme käyneet enää lääkärissä. Perheneuvolassa kävimme kyllä kertomassa tapahtumien kulusta. Siellä kuunneltiin ja luotettiin siihen mitä kerroin. Oireet jatkuivat ja pahenivat yhä edelleen. Minun oli pakko soittaa sairaalan lääkärille. Keskustelun lopputulos oli se, että hän määräsi Pekan vatsakipuihin tulehduskipulääkettä. Hakiessani sitä apteekista, siellä kysyttiin että onko määräys varmasti oikein. Tulehduskipulääkkeethän lisäävät vatsakipuja.

Epäiltiin aspergerin syndroomaa
Yläkouluun siirryttäessä Pekalle tuli tulehdus, joka oli hyvin kivulias ja, joka jouduttiin hoitamaan vahvalla antibiootilla. Tässä vaiheessa oli myös jatkuvaa kovaa päänsärkyä, flunssaa, kurkkukipua, vatsakipua ja ripulia. Poika ahdistui ja kieltäytyi menemästä kipujen kanssa kouluun. Soitin sairaalan lääkärille, joka laittoi lähetteen sairaalaan tutkimuksiin viikoksi. Sairaalassa tutkittiin Pekan verestä erilaisia asioita, otettiin sydänkäyrää, mitattiin pulssia, katsottiin ultralla vatsaa, otettiin magneettikuva päänalueesta ym. Mitään ei löytynyt. Tämän lisäksi tarkkailtiin pojan sosiaalista kanssakäymistä (hän kävi osastolta koulua), hänen psyykkistä tilaansa ja kartoitettiin perheolosuhteita. Hoitajat ja lääkärit eivät havainneet mitään erityistä näissä asioissa, päättelivät jopa äiti ja poika suhteen olevan todella lämmin ja vuorovaikutteinen.
Lääkäri herättää ajatusta siitä, että pojalla olisi aspergerin syndrooma. Koska mitään fyysistä sairautta ei löytynyt, ehdottaa lääkäri Pekalle lasten psykiatrista osastojaksoa. Koin sen liian leimaavaksi, joten päädyttiin siihen, että poika menee Nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Poika kävi siellä viisi kertaa, jonka jälkeen lääkäri totesi, ettei Pekalla ole aspergerin syndroomaa eikä mitään psyykkistä ongelmaa, jonka vuoksi olisi tarvetta käynneille, ja käynnit lopetettiin.

Epätoivo valtaa mielen
Keväälle siirryttäessä vaivat pahenevat ja maaliskuun lopussa poika ei enää pääse menemään kouluun, sillä hän joutuu istumaan vessassa monia kertoja tunnissa tai hyvin pitkään. Tunnin wc-käynti oli normaalia. Tämän lisäksi oli kovia kurkkukipuja, pahoja aftoja suussa ja turvonneita rauhasia kaulalla. Kului kuukausi eikä poika päässyt edelleenkään menemään kouluun. Tiesin, etten enää voisi ottaa yhteyttä sairaalan lääkäreihin. He eivät pysyneet auttamaan eivätkä pystyisi nytkään. Odotin epätoivoisena, että jotain tapahtuisi.

Vihdoin löytyi apua
Menin itkien tutulle hierojalleni, joka kuunteli epätoivoani. Hän sanoi, että "menisit käymään Merjalla, Merja varmaan pystyisi auttamaan." Niin tilasin ajan Merjalle. Sain ajan 14.4. klo 16. Siitä käynnistä alkoi pojan paranemisprosessi. Pekalle tehtiin laaja ruuansulatusanalyysi, jossa tutkittiin suoliston kuntoa ja otettiin muutama verikoe. Tulokset osoittivat, että Pekalla on geeneissä viljayliherkkyys gluteenia sisältäville viljoille. Pekalle oli tehty suoliston tähystys, jossa ei näkynyt keliakiaan viittaavia muutoksia, vaikka vilja oli syyllinen Pekan vatsaongelmiin. Kuinka kauan pojan olisi vielä tarvinnut kärsiä, että muutokset olisivat näkyneet tuhoutuneena suolinukkana? Gluteenia sisältävät viljat jätettiin pois hänen ruokavaliostaan. Kuukauden kuluttua pahimmat, jokapäiväistä elämää häiritsevät oireet hävisivät. Pekka pääsi takaisin kouluun samaan aikaan, kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa. Voiko sen hienompia voittoja olla?

Pekan sanoin: "Seuraavaksi kun tulen sairaaksi, mennään suoraan Merjan luo." Olen lapseni sairastamisen aikana tuntenut monenlaisia tunteita. Todella ristiriitaiseksi ja vaikeaksi koin tilanteen Nuorisopsykiatrian poliklinikkakäyntien jälkeen. Psykiatrin mukaan mitään mielenterveydellistä ongelmaa ei ole, sairaalan lääkärin mukaan mitään fyysistä sairautta ei ole, ja kuitenkin minun lapseni oli kovin sairas. Epätoivo ja lohduttomuus ovat olleet päällimmäiset tunteet. Tunne siitä, ettei kukaan pysty auttamaan lastani, on uuvuttavaa. Olen kuitenkin luottanut siihen, että apu löytyy, vaikka avun löytyminen näytti olevan mahdotonta. Olen kiittänyt itseäni jälkikäteen sinnikkyydestä ja peräksi antamattomuudesta, sekä siitä, että jaksoin uskoa omiini ja lapseni tuntemuksiin. Lapseni sanoi monta kertaa sairauden aikana, ettei hän ole masentunut eikä ahdistunut kuten lääkärit väittävät, vaan vatsa vain vaivaa.

Milloin saamme kokonaisvaltaista hoitoa?
Kun Pekan vaivojen syy löytyi, romahdin minä, äiti, fyysisesti. Sen jälkeen alettiin hoitaa minua. Olen miettinyt, että olisimmeko välttyneet kaikelta tältä kivulta, tuskalta ja lohduttomuuden tunteelta jos koululääketiede ja funktionaalinen lääketiede tekisivät Suomessa yhteistyötä. Joissakin maissa homeopaattista hoitoa annetaan osana julkistaterveydenhuoltoa. Ystävättäreni kertoi poikansa sairastuneen perheen Saksan matkan aikana korvatulehdukseen. He menivät lääkäriin. Lääkäri määräsi antibioottia ja homeopaattisia lääkkeitä. Ystävättäreni oli ollut tyytyväinen pojalleen annettuun hoitoon, ja totesi lääkkeiden yhdessä olleen tehokkaita. Olettaisin, että kummankin lääketieteen näkökulmat yhdessä toimisivat avuntarvitsijan parhaaksi. Niin paljon hyvää kuin koululääketiede onkin saanut aikaiseksi, on minun luottamukseni siihen murentunut. Luottamukseni mureni lääkärikäynti kerrallaan. Juuri kun luulin löytäneeni lääkärin, joka ymmärsi mistä pojan oireissa oli kysymys, tulikin pettymys: todettiin, että Pekalla on psyykkisiä ongelmia. Olen puhunut Pekan tarinaa tutuille ja tuntemattomillekin. Haluan, että ihmiset eivät uuvu sairautensa aiheuttaman taakan alle, vaan voivat luottaa siihen että parantavaa apua on saatavilla.

Pekan Äiti